Työmiehen lauantai

”Työmiehen lauantai”
Irwin Goodman
Singlen tiedot
 Albumilta Irwinismi
 B-puoli ”Kuin Ferrari”
 Äänitetty  marraskuu 1965
 Julkaistu 30. marraskuuta 1965
 Formaatti 7"-single
 Tekijä(t) Irwin Goodman, Emil Retee
 Tyylilaji folk
 Levy-yhtiö Finnlevy
Irwin Goodmanin muut singlet
”En kerro kuinka jouduin naimisiin”
1965
”Työmiehen lauantai”
1965
”Kalteritango”
1966

Työmiehen lauantai on Irwin Goodmanin vuonna 1965 levyttämä menestyskappale. Kappale on yksi Goodmanin uran tunnetuimmista ja se ilmestyi vuoden 1966 Irwinismi-albumilla. Irwin sävelsi kappaleen, ja sen sanoituksesta vastasi Vexi Salmi nimimerkillä Emil Retee. ”Työmiehen lauantai” oli samalla Goodmanin uran järjestyksessään toinen single. Se ilmestyi 30. marraskuuta 1965 b-puolenaan ”Kuin Ferrari”.[1]

Laulun tekemisen aikoina työviikko Suomessa oli 6-päiväinen. Lauantai oli lyhennetty työpäivä, ja työntekijä pääsi kotiin ajan mittapuulla aikaisin, jo iltapäivällä. Ainoa täysi vapaapäivä oli sunnuntai.

Kappale oli aikoinaan soittokiellossa radiossa, koska se koettiin solvaavan työmiehiä. Laulu soitettiin tuolloin radiossa sensuroituna versiona, jolloin kappaleesta leikattiin T-kirjain pois.[2]

Työmiehen lauantai -single nousi Suomen myydyimpien singlelevyjen listalla kolmanneksi maaliskuussa 1966. Irwinismi oli huhtikuussa 1966 Suomen myydyin albumi.[3]

Lähteet

  1. irwin Goodman - Single veikkotiitto.fi. Viitattu 18.8.2012.
  2. Irwin Goodman Irwin Goodman.info. Arkistoitu 25.2.2008. Viitattu 17.3.2010. Archive.org
  3. Jake Nyman: Suomi soi 4: suuri suomalainen listakirja, s. 114. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2504-1.
  • n
  • k
  • m
Irwin Goodman
Studioalbumit
Kokoelmat
Singlet
  • ”En kerro kuinka jouduin naimisiin” / ”Katkera matka”
  • ”Työmiehen lauantai” / ”Kuin Ferrari”
  • ”Kalteritango” / ”Autolla Kanarian saarille”
  • ”Välitunti” / ”Valokuva”
  • ”Raha ratkaisee” / ”Napa valtion”
  • ”Rakkaus on rajaton” / ”Leskenlehti”
  • ”Salainen agentti” / ”Marcello Magaroni”
  • ”Ei tippa tapa” / ”Uusi Paavo”
  • ”Yli vaan” / ”Leskenlehti”
  • ”Puolet lautoihin” / ”Kaksi nuorta kovanaamaa”
  • ”Homma käy” / ”Olen hermostunut”
  • ”Äiti” / ”Isä-Jussin neuvot”
  • ”Ryysyranta” / ”Muutakin on kierretty kuin tahkoa
  • ”Kun ei rahat riitä” / ”Kieltolaki”
  • ”Juhlavalssi” / ”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee”
  • ”Reteesti vaan” / ”Tango Kauhajoen kasinolla”
  • ”Mun on niin kiva olla” / ”Yhteinen koti”
  • ”Mieletön maailma” / ”Karhutaan”
  • ”Sen pirut tietää” / ”Suloinen Suomeni maa”
  • ”Meni rahahommat pieleen” / ”Alko pistää pulloon”
  • ”St. Pauli ja Reeperbahn” / ”Rakkain”
  • Ryysyranta meni” / ”Balladi voivuoresta”
  • ”Tositarkoituksin” / ”Pohjaan asti”
  • ”Maa tarvitsee” / ”Kun ei rahat riitä”
  • ”Rovaniemen markkinoilla” / ”Ryysyranta”
  • Lievestuoreen Liisa” / ”Kööpenhaminassa vain”
  • ”Poing poing poing” / ”Kadun kasvatti”
  • ”Meidän lavstoori” / ”Yksi tykkää äidistä”
  • ”Kulta ei syytä huoleen” / ”Tää on maallista vain”
  • ”Minä pidän susta, sinä pidät musta” / ”Konnunsuon pikku Kaisa”
  • ”St. Pauli ja Reeperbahn” / ”Ei tippa tapa”
  • ”Arvon mekin ansaitsemme” / ”Soittajan maanantai”
  • ”Sinäkö se olitkin?” / ”Tuupovaarassa 1925”
  • ”Meikäläinen ja Kupla” / ”St. Pauli ja Reeperbahn”
  • ”Vielä yhdet” / ”Las Palmas”
  • ”Hi-li-li-loo hi-li-li-luu” / ”Laulajan testamentti”
  • ”Oli simmarit, sammarit, kummarit ja pipo” / ”Anteeksi väärä numero”
  • ”Kop kop kop” / ”Näin joulukellot soivat”
  • ”Si si si” / ”Vain elämää”
  • ”Pyhämaan Paula” / ”Sen kunniaksi”
  • ”Minä pidän siitä vaan” / ”Punaportin blues”
  • ”Viuhahdus” / ”Pannaan menemään”
  • Haistakaa paska koko valtiovalta” / ”Pumptsi-kaada-pum-pum”
  • ”Häirikkö” / ”Uusi rakas”
  • ”Manu vippaa muutama markka” / ”Rhodos”
  • ”Silirimpsis” / ”Kun kantti kestää”
  • ”Cha cha cha” / ”Tää elämä on lyhyt”
  • ”Hauskaa joulua kaikille” / ”Ai ai ai ja voi voi voi”
  • ”Istuva Härkä” / ”Jesse James”
  • ”Tyttö tuli” / ”Suruton nuoruusaika”
  • ”Kulkurin kulta” / ”Ohimarssi”
  • ”Keisari Irwin I” / ”Älä itke Ahti”
  • ”Discohai” / ”Grosse Freiheit”
  • ”St. Paulista Ryysyrantaan” / ”Moneen junaan”
  • ”Suruton nuoruusaika” / ”Hulivilin hulinayö”
  • ”Härmäläinen perusjuntti” / ”Terveisiä perseestä”
  • ”Tahdon lättähattujen vanhainkotiin” / ”Vanha juoppo”
  • ”Me kiitämme Tee-Vee-Ällää” / ”Kusessa ollaan”
  • Sepalus auki” / ”Liverpoolin poikia”
  • ”Henkipatto” / ”Lauantai-illan draama”
  • ”Elämän peluri” / ”Ikuinen kapinallinen”
  • ”Rentun ruusu” / ”Esileikkiä”
  • ”Tule Kultaiseen ankkuriin” / ”Ostoskeskus ja krouvi”
  • ”Viimeinen laulu” / ”Voi tätä elämää”
  • ”St. Pauli ja Reeperbahn” / ”Tositarkoituksin”
  • ”Työmiehen lauantai” / ”En kerro kuinka jouduin naimisiin”
  • ”Haistakaa paska koko valtiovalta” / ”Kun ei rahat riitä”
  • ”Mitä suurempi mies” / ”Tule, tule raha”
  • Mutakuono ja lakupelle” / ”Ennen oli maailma miesten”
  • ”Pyhä Pietari” / ”Maailma on kaunis”
  • ”Hurraa! Me teemme laivoja” / ”Pilsneripusu”
  • ”Neito kaunoinen” / ”Taivaan tuuliin”
  • ”Pidä kii” / ”Ai ai ai kun nuori ois”
  • ”Karjala takaisin” / ”Riemu ja ratto”
  • ”Tumma virta” / ”Viimeinen laulu”
  • ”Eletään vaan vaikka piruuttaan” / ”Riemu ja ratto”
Tämä musiikkikappaleeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.