Sydänperä

Sydänperä (joskus myös Syväperä) on kylä Mynämäen kunnan Mietoisissa, Varsinais-Suomessa. Sydänperän naapurikyliä ovat Soukko, Aarlahti, Hietamäki, Nummi ja Antikkala. Kylä on harvaan asuttu.

Kylän kantatila sijaitsee pienellä mäellä ja kylän Mynälahden laaksossa olevat pellot ympäröivät sitä. Sydänperä oli 1500-luvun alussa yhden manttaalin suuruinen rälssi. Sittemmin se siirtyi kuninkaan perintöomaisuudeksi. Tila oli 1600-luvun puolen välin aikoihin hetken jaettuna kahtia, jolloin se toimi muun muassa kersantin virkatalona. Vuoteen 1930 asti tila oli vuokraajan viljelemä valtion kruununtila. Kylässä oli 1900-luvun alussa muutamia mäkitupalaisia ja itsellisiä. Vuonna 1929 Sydänperästä lohkottiin Järvelä-niminen tila, joka liitettiin myöhemmin osaksi Karjalan kuntaa.[1]

Lähteet

  • Sinikka Kauko-Vainio: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Turku: Turun maakuntamuseo ja Varsinais-Suomen liitto, 1993. ISBN 951-9125-96-5.

Viitteet

  1. Kauko-Vainio: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 154
Mietoisten kylät
  • Aarlahti
  • Antikkala
  • Haijainen
  • Harainen
  • Heikkilä
  • Hietamäki
  • Hiippavuori
  • Hiivola
  • Hirmuinen
  • Hämäläinen
  • Kaivattula
  • Kaskinen
  • Katavainen
  • Kaukurla
  • Kaulakko
  • Kauvainen
  • Kivivuori
  • Koivisto
  • Kumiruona
  • Kuneinen
  • Kurina
  • Kuuskorpi
  • Laukola
  • Lehtinen
  • Leinakkala
  • Mannuinen
  • Mietoinen
  • Nummi
  • Orkovakkinen
  • Palokylä
  • Pursila
  • Pyhä
  • Pyhäranta
  • Rantavakkinen
  • Raukkaa
  • Rauvola
  • Ravea
  • Runoinen
  • Ruonkallio
  • Saari
  • Soukko
  • Sukoinen
  • Sydänperä
  • Tavastila
  • Telkinmäki
  • Tervoinen
  • Tiirola
  • Tuokila
  • Uhlu
  • Valaskallio
  • Vähäkylä