Shawn Hatosy

Shawn Hatosy
Shawn Hatosy vuonna 2011.
Shawn Hatosy vuonna 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt29. joulukuuta 1975 (ikä 48)
Ijamsville, Maryland, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Shawn Wayne Hatosy (s. 29. joulukuuta 1975)[1] on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on näytellyt muun muassa televisiosarjoissa Kovan onnen kundi, CSI, Num3rot ja Southland.

Hatosy on kotoisin Frederickin liepeillä sijaitsevasta Ijamsvillestä Marylandin osavaltiossa. Hän innostui näyttelemisestä jo nuorena ja esiintyi teini-iässä pienessä roolissa Baltimoressa kuvatussa Homicide – pelon kadut -televisiosarjassa. High schoolista valmistuttuaan Hatosy lähti vuonna 1995 New Yorkiin. Homicide-sarjan roolittajan avustuksella Hatosy sai ensimmäisen elokuvaroolinsa Jodie Fosterin ohjaamasta elokuvasta Joululoma (1995).[2]

Lähteet

  1. Shawn Hatosy Biography (1975-) Film reference. Advameg. Viitattu 21.9.2015. (englanniksi)
  2. Crowe, Katie: From small town to 'Southland' The Frederick News-Post. 13.1.2012. Viitattu 21.9.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Shawn Hatosy Wikimedia Commonsissa
  • Shawn Hatosy Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Puola
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Elonet
Muut
  • IdRef
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.