Richard Lynn

Richard Lynn vuonna 2008.

Richard Lynn (20. helmikuuta 1930 – 2023)[1] oli Ulsterin yliopiston professori, joka tutki erityisesti älykkyyttä, rotujen ja sukupuolten välisiä eroja sekä eugeniikkaa. Lynn väitteli tohtoriksi psykologian alalta Cambridgen yliopistosta.[2]

Lynn julkaisi lukuisia kirjoja älykkyydestä. Teoksissa IQ and the Wealth of Nations (2002) ja IQ and Global Inequality (2006) hän esittää yhdessä professori Tatu Vanhasen kanssa valtioiden varallisuuserojen olevan selitettävissä väestön älykkyysosamäärällä[3]. Vuonna 2006 Lynn julkaisi kirjan Race Differences in Intelligence: An Evolutionary Analysis, johon on koottu eri väestöjen keskimääräiset älykkyysosamäärät.[4] Hän myös yhdisti uskovaisuuden ja uskonnollisuuden alhaisempaan älykkyysosamäärään. Tätä hän perusteli muun muassa sillä, että tieteenharjoittajat ovat muita useammin ateisteja.[5] Vuonna 2012 Lynn julkaisi pseudotieteenä pidetyn tutkimuksen, jossa hän todisti rotujen älykkyyden ja penisten pituuden välillä olevan yhteyden.[6]

Lynn on tunnettu myös eugeniikan vankkana puolestapuhujana. Kirjassaan Eugenics: A Reassessment (2001) hän ennusti, että Kiina ajaa länsimaiden ohi, koska länsimaiden yksilönoikeuksien korostus ei mahdollista tehokasta eugeniikkaa.[7]

Vuonna 2004 Lynn julkaisi tohtori Paul Irwingin kanssa tutkimuksen, jonka mukaan miesten älykkyysosamäärä on keskimäärin viisi pistettä naisia korkeampi.[8] Nature-lehti arvosteli Lynnin tutkimuksia naisten ja miesten välisistä älykkyyseroista kovin sanoin. Naturen mukaan Lynnin ja Irwingin tutkimuksen metodologia oli kelvoton, sillä he olivat valinneet aineiston tarkoitushakuisesti.[9]

Lähteet

  1. Richard Lynn, evolutionary psychologist who declared his belief in the benefits of eugenics – obituary The Telegraph. 31.8.2023. Viitattu 2.9.2023. (englanniksi)
  2. http://www.rlynn.co.uk/
  3. http://www.wspublishers.com/bookdetail.php?n=1036&eds=all (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. http://www.wspublishers.com/bookdetail.php?n=1034&eds=all (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. High IQ turns academics into atheists
  6. The Pseudoscience of Race Differences in Penis Size Psychology Today. Viitattu 3.7.2015.
  7. http://www.charlesdarwinresearch.org/LynnBookReview02.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ScienceDirect, Sex differences on the progressive matrices: A meta-analysis
  9. http://education.guardian.co.uk/higher/news/story/0,,1635507,00.html
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
    • 2
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Japani
  • Tšekki
  • Alankomaat
Tieteilijät
  • CiNii
  • Scopus
Muut
  • IdRef
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.