Nadat

Nadat
Lampaannata (Festuca ovina) vasemmalla ja punanata (Festuca rubra) oikealla.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Kasvit Plantae
Alakunta:	Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari:	Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari:	Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka:	Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko:	Poales
Heimo:	Heinäkasvit Poaceae
Alaheimo:	Pooideae
Suku:	Nadat Festuca L.
Katso myös
Nadat Wikispeciesissä Nadat Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Nadat eli pikkunadat (Festuca) on heinäkasvisuku, johon kuuluu monivuotisia lajeja. Niiden tähkylät ovat 3–10-kukkaisia ja liereäselkäisiä.^[1]

Nadat on aiemmin jaettu myös kahdeksi suvuksi: isonadat (Schedonorus) ja pikkunadat (Festuca s.str.). Suomessa esiintyvistä lajeista isonatoihin ovat kuuluneet nurminata, ruokonata ja lehtonata^[2], jotka on sittemmin siirretty edelleen raiheiniin (Lolium)^[3].

Nadat myös risteytyvät sukurajan yli raiheinien kanssa. Risteymäsuku on rainadat (× Festulolium).^[4]

Lajeja

Suomessa kasvavat lajit ja alalajit

Suomessa on kasvanut kaksitoista natalajia^[1]^[5]. Uusimman luokituksen mukaan Suomessa esiintyvistä heinälajeista neljä häntänatojen (Vulpia) lajia yhdistetään pikkunatoihin ja kolme aiempaa natalajia on siirretty raiheiniin (Lolium).^[6]^[7]

hapsinata eli hapsilampaannata (Festuca filiformis, aiemmin F. tenuifolia)
hietikkonata (Festuca beckeri, syn. F. polesica)
hiirenhäntänata (Festuca myuros, syn. Vulpia myuros)
itunata (Festuca vivipara)
jäykkänata (Festuca trachyphylla, aiemmin F. brevipila tai F. stricta subsp. trachyphylla)
ketunhäntänata (Festuca alopecuros, syn. Vulpia alopecuros)
lampaannata (Festuca ovina)
lehtonata (Festuca gigantea) → lehtoraiheinä (Lolium giganteum) raiheinien suvussa
nurminata (Festuca pratensis) → nurmiraiheinä (Lolium pratense)
punanata (Festuca rubra)
- pohjanpunanata (Festuca rubra subsp. arctica), sisältää tunturinadan (F. richardsonii) ja meripunanadan (subsp. arenaria)
- niittypunanata (Festuca rubra subsp. rubra), sisältää mätäspunanadan (subsp. juncea)
oravanhäntänata (Festuca bromoides, syn. Vulpia bromoides)
polvihäntänata (Festuca geniculata, syn. Vulpia geniculata)
puistonata (Festuca nigrescens)
roimanata eli isopunanata (Festuca heteromalla, aiemmin F. diffusa)
ruokonata (Festuca arundinacea, aiemmin F. elatior) → ruokoraiheinä (Lolium arundinaceum)
varjonata (Festuca heterophylla)

Tunturinataa (Festuca richardsonii) on aikaisemmin pidetty omana lajinaan, mutta se on sisällytetty pohjanpunanataan.^[8]^[1]

Muita lajeja

Muualla kasvavia natalajeja ja -alalajeja:

etiopiannata (Festuca abyssinica)
kanariannata (Festuca agustinii)
metsänata (Festuca altissima)
hiusnata (Festuca amethystina)
baffininnata (Festuca baffinensis)
tundranata (Festuca brachyphylla)
alppinata (Festuca cinerealaji)
roikkunata (Festuca donax)
karhunnata (Festuca gautieri)
sininata (Festuca glauca)
napanata (Festuca hyperborea)
azoriennata (Festuca jubata)
atlasnata (Festuca mairei)
dyynihäntänata (Festuca membranacea, syn. Vulpia membranacea)
sirohäntänata (Festuca muralis, syn. Vulpia muralis)
kallionata (Festuca petraea)
keniannata (Festuca pilgeri)
timanttinata (Festuca rubicola)
öölanninpunanata (Festuca rubra subsp. oelandica)
sojonata (Festuca stricta)
etelännata (Festuca trichophylla)
kääpiönata (Festuca valesiaca)

Lähteet

↑ ^a ^b ^c Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8166-0.
↑ Kasviatlas 2018: Isonadat (Schedonorus) Kasviatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 20.9.2019.
↑ Laji.fi: Raiheinät (Lolium) Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 13.10.2023.
↑ Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja nro 363, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
↑ Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
↑ Pikkunadat (Festuca) Laji.fi. 2023. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 4.12.2023.
↑ Suomen putkilokasvien luettelo. Lisäyksiä ja muutoksia perusteluineen 1–2. 2020 & 2021.
↑ Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila, P. & Väre, H., 2005: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen – Lutukka 21: 41–85.