Moses Pergament

Moses Pergament.

Moses Pergament (21. syyskuuta 1893 Helsinki – 5. maaliskuuta 1977 Tukholma, Ruotsi) oli suomalais-ruotsalainen säveltäjä, kapellimestari ja Svenska Dagbladetin musiikkikriitikko.[1] Hän oli säveltäjä Erna Tauron setä ja kapellimestari Simon Parmetin veli.[2]

Ura

Pergament opiskeli viulunsoittoa Pietarissa ja toimi sitten neljä vuotta viulistina Helsingin Filharmonisen seuran orkesterissa. Samalla hän opiskeli Helsingin yliopistossa. Myöhemmin hän opiskeli Tukholman yliopistossa sekä Berliinin Stern-konservatoriossa. Hän järjesti ensimmäisen sävellyskonserttinsa Helsingissä vuonna 1914. Hän muutti Ruotsiin 1915 ja sai Ruotsin kansalaisuuden vuonna 1918.[2][3]

Pergamentia ei hyväksytty pitkään aikaan jäseneksi Ruotsin säveltäjäyhdistykseen Föreningen Svenska Tonsättareen ”ulkomaalaisen syntyperänsä” vuoksi, vaikka Hilding Rosenberg ehdotti sitä toistuvasti 1930-luvulla. Vihdoin hänet valittiin 1945, silloin Natanael Bergin ehdotuksesta.

Pergamentin pääteoksena voidaan pitää vokaalisinfoniaa Den judiska sången (1944). Sävellystuotantoon kuuluvat myös baletit Vision (1924) ja Krelantems och Eldeling, kolme oopperaa, kaksi pianokonserttoa, Kol nidre sellolle ja orkesterille sekä joukko kamari- ja laulumusiikkia.

Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluvat muun muassa teokset Vandring med Fru Musica, Ny vandring med fru Musica (suom. Retkiä musiikin maailmassa) ja Jenny Lind (myös suom.). Pergament toimi kriitikkona ensin Svenska Dagbladetissa ja sitten Nya Dagligt Allehanda- ja Aftontidningen-lehdissä.[3]

Moses Pergament on haudattu Tukholman eteläpuolelle juutalaiselle hautausmaalle.

Filmografia

  • Med livet som insats, 1940
  • Flickan och Djävulen (Tyttö ja paholainen), 1944
  • Barabbas, 1953

Lähteet

  1. Otavan Iso Musiikkitietosanakirja 4, s. 564–565. Helsinki 1978. ISBN 951-1-04763-9
  2. a b Kuolleita: Säveltäjä Moses Pergament. Helsingin Sanomat, 9.3.1977, s. 13. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
  3. a b Moses Pergament 60-vuotias. Helsingin Sanomat, 21.9.1963, s. 19. Artikkelin maksullinen verkkoversio.

Kirjallisuutta

  • Åhlén, Carl-Gunnar: Moses Pergament. Möklinta: Gidlunds, 2016. ISSN 0374-5158. ISBN 978-91-7844-942-2. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

  • Moses Pergament Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Moses Pergament. Svenskt biografiskt lexikon.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Suomi (KANTO)
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Tšekki
  • Alankomaat
  • Puola
    • 2
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Biographie