Mitchell Whitfield

Mitchell Whitfield
Henkilötiedot
Syntynyt8. syyskuuta 1964 (ikä 59)
Yhdysvallat Brooklyn, New York
Näyttelijä
Aktiivisena 1983–
Merkittävät roolit Donatello
(TMNT)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Mitchell Whitfield (s. 8. syyskuuta 1964 Brooklyn, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä.

Ura

Whitfield on aloitti näyttelijän uransa New Yorkissa esiintyen eri teatterinäytelmissä. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli vuonna 1983 (The First Turn-On!!), jossa hän esitti pientä roolia. Tunnetuin elokuvarooleista on kuitenkin vuodelta 2007, jolloin Whitfield toimi Donatellon äänenä elokuvassa TMNT. Ennen elokuvaa hän oli tehnyt muutamia äänirooleja, joista pitkäaikaisin on ollut Phobos W.I.T.C.H.-animaatiosarjassa. Hän tulee olemaan myös vuoden 2015 animaatiosarjassa Transformers: Robots in Disguise Autobotin Fixit äänenä.[1]

Televisiosarjoissa Whitfield ei ole esittänyt vakituisia rooleja vaan on enimmäkseen ollut vierailevana näyttelijänä, varsinkin Frendeissä, johon hän koe-esiintyi aluksi Ross Gellerin roolia varten. Muita televisiosarjoja ovat olleet muun muassa CSI, Dharma & Greg, Jäitä hattuun, Eron lait sekä Zackin ja Codyn viiden tähden elämää.

Lähteet

  1. Hasbro to Launch ‘Transformers: Robots in Disguise’ in Spring 2015 | Variety

Aiheesta muualla

  • TV.com (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Filmspot.com (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Starpulse.com (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Movies.go.com
  • Whitfieldin videohaastattelu (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Worstpreviews.com (Arkistoitu – Internet Archive)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Puola
Henkilöt
  • Elonet
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.