Mathieu Sprengers

Jeu Sprengers

Mathieu (Jeu) Sprengers (24. toukokuuta 1938 Tegelen – 6. huhtikuuta 2008) oli alankomaalainen urheilujohtaja. Hän toimi maansa jalkapalloliiton puheenjohtajana ja Uefan hallituksen jäsenenä.

Varhaisvuodet

Sprengers syntyi teurastajan perheeseen. Päätettyään opintonsa Tilburgin yliopistossa hän alkoi työskennellä konsulttina. Myöhemmin hän toimi tehtaan johtajana.

Ura urheilun parissa

Vuonna 1976 Sprengers aloitti Venlon kaupungissa toimivan VVV-Venlo-seuran rahastonhoitajana. Vuosina 1981–1990 hän toimi seuran puheenjohtajana. Saatuaan vuonna 1990 sydäninfarktin hän luopui tästä toimestaan ja vetäytyi tehtävistään tehtaan johdossa. Työskenneltyään jalkapalloliitossa taloustehtävissä Sprengers valittiin vuonna 1993 Jo van Marlen seuraajaksi Alankomaiden jalkapalloliiton puheenjohtajaksi. Alankomaiden järjestettyä yhdessä Belgian kanssa vuoden 2000 Euroopan-mestaruuskisat Sprengers siirtyi Uefan rahastonhoitajaksi. Hän toimi varapuheenjohtajana vuoden 2004 EM-kisoissa. 27. maaliskuuta 2008 ilmoitettiin, että Sprengers luopuisi kaikista tehtävistään sairastuttuaan vakavasti. Hänelle Belgian Genkissä tehty leikkaus ei kuitenkaan riittänyt sairauden voittamiseen.

Lähteet

Limburgs Dagblad -lehden artikkeli Sprengersistä (hollanniksi)

Limburgs Dagblad -lehden uutinen kuolemasta[vanhentunut linkki] (hollanniksi)

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Alankomaat