L. P. Hartley

L. P. Hartley kuvassa keskellä.

Leslie Poles Hartley (30. joulukuuta 1895 – 13. joulukuuta 1972) oli brittiläinen kirjailija. Hän julkaisi romaaneja ja novelleja.lähde?

Hartley syntyi Whittleseyssä Cambridgeshiressa. Hän oli pitkään melko vähäinen nimi ennen kuin menestysteos The Go-Between (suom. Sananviejä, 1955) ilmestyi Lontoossa vuonna 1953. Kirjasta on Joseph Losey ohjannut elokuvan Sanansaattaja (1971). Siitä on tehty myös samanniminen televisioelokuva (2015)[1]. David Earl on säveltänyt tarinan vuonna 1991 oopperaksilähde?.

Hartley tukahdutti homoseksuaalisuutensa myöhäisimpiin vuosiinsa saakka.[2] Kärsittyään henkisen romahduksen 1920-luvun alussa Hartley vietti runsaasti aikaa Venetsiassa Italiassa. Hänelle myönnettiin vuonna 1947 James Tait Blackin muistopalkinto ja vuonna 1956 CBE. Hän kuoli 76-vuotiaana.lähde?

Suomennetut teokset

  • Sananviejä (The gobetween); suom. J. A. Hollo. Tammi, 1955. (Keltainen kirjasto 6.)
Novellit
  • "Ajatus", antologiassa: Englantilaiset aaveet, suom. ja toim. Sari Kallioinen ja Anita Puumalainen, WSOY 1994[3]
  • "Matkaava hauta", suom. Matti Rosvall, antologiassa Paha vieras, WSOY 1996[3]
  • "Päivällinen kolmelle tai neljälle", suom. Kari Salminen, antologiassa Murha à la carte, Book Studio 1996[3]
  • "Vieras maan äärestä" ("Visitor from down under"), suom. Matti Rosvall, antologiassa: Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia. Jalava, 2015, ISBN 978-951-887-512-6

Lähteet

  1. Yrttiaho, Tuomo: Sanansaattaja on tarina lapsuuden viimeisestä kesästä,[vanhentunut linkki] Helsingin Sanomat 16.7.2016. Viitattu 28.7.2016. (Arkistoitu artikkeli)
  2. He Wrote of Passionate Love, but Was Tortured by His Own Secret Sexuality. Daily Mail 10.2.1996. Artikkeli questia-palvelussa. (Arkistoitu – Internet Archive) (osa esikatselussa, muu maksullista) Haettu 25.2.2019
  3. a b c L. P. Hartley, Kirjasampo, viitattu 26.4.2021
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Tšekki
  • Kreikka
  • Alankomaat
  • Puola
  • Portugali
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Trove
Muut
  • Europeana
  • SNAC
  • IdRef
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.