Kristiinankaupungin vaakuna

Kristiinankaupungin vaakuna

Kristiinankaupungin vaakuna on Kristiinankaupungin tunnus. Vaakunan selitys on ”aaltokoroisen, hopea-sinihalkoisen kilven oikeassa kentässä yksitoista kentästä kasvavaa vihreää kuusta asetettuina 3 + 3 + 3 + 2.”

Vaakunan historiaa

Kristiinankaupungin vaakunan aihe perustuu kaupungille sen perustamiskirjeessä vuonna 1652 vahvistettuun sinettiin, jossa määrättiin olevan "metsänranta ja sen takana meri". Sinetin aihen on tulkittu viittaavan kaupungin merenrantasijaintiin. Kyseinen sinetti säilyi käytössä isovihaan saakka, jolloin sinetin rauta- ja messinkikopiot vietiin Ruotsiin.[1]

Vanhan sinetin kadottua kaupungin käyttöön otettiin alun perin mahdollisesti tullileimaksi tarkoitettu sinetti vuonna 1723. Sinetissä oli kuvattuna kissapeto ja vuosiluku 1699. Sinetistä esiintyi useita muunnelmia, joissa kissapeto kuvattiin niin edestä kuin sivusta.[1] Kyseinen sinetti vakiintui kaupungin tunnukseksi ja venäläinen heraldikko Bernhard von Köhne ehdotti vuonna 1861 Kristiinankaupungille kissasinetin pohjalta tehtyä vaakunaa, jossa oli kuvattuna sininen, punavaruksinen leopardi kultaisella kentällä. Von Köhnen ehdotusta ei kuitenkaan koskaan hyväksytty käyttöön.[2]

Vuonna 1892 heraldikko George Granfelt loi nykyisen vaakunan esikuvan kaupungin ensimmäisen sinetin pohjalta. Sinetissä alun perin esiintyneet puukuviot on vaakunassa tulkittu kuusiksi. Kaupunginvaltuusto luopui kissasinettien käytöstä lopullisesti vuonna 1901, jolloin päätettiin palauttaa käyttöön kaupungin perustamiskirjeessä vahvistettu sinetti ja siihen perustuva vaakuna.[1][2] Kaupungin nykyisen vaakunan on piirtänyt uudelleen vanhan vaakunan pohjalta Olof Eriksson, ja Kristiinankaupungin valtuusto hyväksyi sen kokouksessaan 30. kesäkuuta 1960. Sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan käyttöön 25. marraskuuta samana vuonna.

Galleria

  • Kristiinankaupungin vuoden 1652 sinetti.
    Kristiinankaupungin vuoden 1652 sinetti.
  • Vuoden 1699 sinetti.
    Vuoden 1699 sinetti.
  • Vuoden 1723 sinetti.
    Vuoden 1723 sinetti.
  • Kristiinankaupungin hallioikeuden sinetti.
    Kristiinankaupungin hallioikeuden sinetti.
  • B. von Köhnen Kristiinankaupungin ensimmäiseen sinettiin perustuva luonnos kaupungin vaakunasta vuodelta 1861.
    B. von Köhnen Kristiinankaupungin ensimmäiseen sinettiin perustuva luonnos kaupungin vaakunasta vuodelta 1861.
  • B. von Köhnen vuoden 1861 ehdotus. Kolkka viittaa kaupungin sijaintiin Vaasan läänissä.
    B. von Köhnen vuoden 1861 ehdotus. Kolkka viittaa kaupungin sijaintiin Vaasan läänissä.
  • George Granfeltin vuoden 1892 vaakuna.
    George Granfeltin vuoden 1892 vaakuna.
  • Kristiinankaupungin vaakuna Finlands städers vapen -postikorttikokoelmasta 1900-luvun alusta.
    Kristiinankaupungin vaakuna Finlands städers vapen -postikorttikokoelmasta 1900-luvun alusta.
  • Kristiinankaupungin vaakuna kaupungin 300-vuotisjuhlan postimerkissä vuodelta 1949.
    Kristiinankaupungin vaakuna kaupungin 300-vuotisjuhlan postimerkissä vuodelta 1949.

Lähteet

  • Suomen kunnallisvaakunat, s. 118. Suomen Kunnallisliitto, 1982. ISBN 951-773-085-3.
  • Sisäasiainministeriön vahvistamat kaupunkien, kauppaloiden ja kuntien vaakunat 1949-1995 I:10 Kristiinankaupunki Kansallisarkiston digitaaliarkisto. [vanhentunut linkki]

Viitteet

  1. a b c A. W. Rancken, Kauko Pirinen: Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit, s. 99. WSOY, 1949.
  2. a b Jussi Iltanen: Suomen kuntavaakunat, s. 113-114. Karttakeskus, 2013.

Aiheesta muualla

Kirjallisuutta venäjäksi
  • Бойко Дм. А. Геральдика Великого Княжества Финляндского. – Запорожье, 2013.
  • n
  • k
  • m
Kristiinankaupunki
  • Pohjanmaa
  • Suupohjan rannikkoseutu
Historia
  • Kristiinankaupungin taistelu
Kristiinankaupungin vaakuna
Kylät ja kaupunginosat
Kristiinankaupunki
  • Kristiinankaupungin keskusta
Tiukka
Lapväärtti
Siipyy
Luonto
Talous
  • Pukinsaari Camping
Kulttuuri
Seurakunnat
Urheilu ja liikunta
Urheiluseurat
Liikuntapaikat
  • Brahen kenttä
  • Kristiinahalli
  • Kristiinan kenttä
  • Lapväärtin kenttä
  • Siipyyn urheilukenttä
  • Ö sidan
Liikenne
Muuta
  • Kristiinankaupungin vaakuna