Kazuyo Sejima
Kazuyo Sejima (jap. 妹島和世, Sejima Kazuyo, s. 29. lokakuuta 1956 Mito, Ibarakin prefektuuri) on palkittu japanilainen arkkitehti. Hänet tunnetaan erityisesti Ryūe Nishizawan kumppanina SANAA-arkkitehtitoimistossa (”Sejima and Nishizawa and Associates”), joka sai Pritzker-palkinnon vuonna 2010. Hänellä on kuitenkin edelleen myös oma toimistonsa.[1]
Sejima valmistui Nihon joshi daigaku -yliopistosta vuonna 1981 ja työskenteli sen jälkeen Toyō Itōlle. Oman toimistonsa ”Kazuyo Sejima and Associates” hän perusti vuonna 1987. Myös Itōn toimistolle työskennellyt Nishizawa oli yksi ensimmäisistä hänen palkkaamistaan henkilöistä. Japanin arkkitehti-instituutti myönsi Sejimalle vuoden nuoren arkkitehdin palkinnon vuonna 1992, ja hänen toimistonsa sai vähitellen mainetta. Nishizawa halusi perustaa oman yrityksensä, mutta pari päättikin muodostaa vuonna 1995 yhteisen SANAA-toimiston. Kaksikon omat toimistot ovat keskittyneet sen jälkeen lähinnä pienimuotoisiin hankkeisiin. Sejima on opettanut myöhemmin useissa yliopistoissa, kuten Tokion Keiō-yliopistossa, ja syksyllä 2010 hän toimi Venetsian biennaalin kuraattorina.[1][2][3]
SANAA-toimisto tunnetaan ”hienostuneen yksinkertaisesta arkkitehtuurista, virtaavista tiloista ja rakennusten harkitusta sopeuttamisesta ympäristöönsä”.[1] Sejiman yhdessä Nishizawan kanssa suunnittelemista rakennuksista merkittävimpiin kuuluvat esimerkiksi Kanawazan nykytaiteen museo, O-Museum Naganon prefektuurissa, Toledon taidemuseon lasipaviljonki, New Museum New Yorkissa ja Rolex Learning Centre Lausannessa. Suurin osa toimiston töistä on rakennettu Japaniin, mutta pari on työskennellyt 2000-luvulta lähtien myös kansainvälisten hankkeiden parissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Merkittävästä yhteisestä urasta huolimatta molemmilla arkkitehdeilla on ollut myös laaja kirjo itsenäisiä hankkeita.[4] Sejiman omiin töihin lukeutuvat esimerkiksi House in a Plum Grove (Tokio, 2003), Onishin kauppalan monitoimitalo (2005)[5], Shibaura House -toimistorakennus (Tokio, 2011)[6] ja useita galleriatiloja Seton sisämeren Inujiman saarella.[7]
Lähteet
- ↑ a b c Kazuyo Sejima and Ryue Nishizawa Encyclopædia Britannica. Viitattu 15.3.2012.
- ↑ Biography The Pritzker Architecture Prize. Viitattu 15.3.2012.
- ↑ Kazuyo Sejima: The Closet Starchitect W Magazine. Arkistoitu 28.8.2010. Viitattu 15.3.2012.
- ↑ Architectural Partners in Japan Become the 2010 Pritzker Architecture Prize Laureates The Pritzker Architecture Prize. Viitattu 15.3.2012.
- ↑ Sejima Kazuyo deSingel. Viitattu 15.3.2012. [vanhentunut linkki]
- ↑ Tokyo's vertical thresholds #1: Kazuyo Sejima domusweb.it. Viitattu 15.3.2012.
- ↑ Kazuyo Sejima: Inujima Art House Project domusweb.it. Viitattu 15.3.2012.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kazuyo Sejima Wikimedia Commonsissa
- Kazuyo Sejima: The Closet Starchitect (Arkistoitu – Internet Archive)
Pritzker-palkinnon saajat
1979 Philip Johnson – 1980 Luis Barragán – 1981 James Stirling – 1982 Kevin Roche – 1983 I. M. Pei – 1984 Richard Meier – 1985 Hans Hollein – 1986 Gottfried Böhm – 1987 Kenzō Tange – 1988 Gordon Bunshaft ja Oscar Niemeyer – 1989 Frank O. Gehry – 1990 Aldo Rossi – 1991 Robert Venturi – 1992 Alvaro Siza – 1993 Fumihiko Maki – 1994 Christian de Portzamparc – 1995 Tadao Andō – 1996 Rafael Moneo – 1997 Sverre Fehn – 1998 Renzo Piano – 1999 Norman Foster – 2000 Rem Koolhaas – 2001 Jacques Herzog ja Pierre de Meuron – 2002 Glenn Murcutt – 2003 Jørn Utzon – 2004 Zaha Hadid – 2005 Thom Mayne – 2006 Paulo Mendes da Rocha – 2007 Richard Rogers – 2008 Jean Nouvel – 2009 Peter Zumthor – 2010 Kazuyo Sejima ja Ryūe Nishizawa – 2011 Eduardo Souto de Moura – 2012 Wang Shu – 2013 Toyō Itō – 2014 Shigeru Ban – 2015 Frei Otto – 2016 Alejandro Aravena – 2017 Rafael Aranda, Carme Pigem ja Ramón Vilalta – 2018 Balkrishna Doshi – 2019 Arata Isozaki – 2020 Yvonne Farrell ja Shelley MacNamara
| ||||||||||||||||||||||||||
