Kalle Kalima

Kalle Severus Kalima (s. 29. joulukuuta 1973 Helsinki) on suomalainen jazzkitaristi ja säveltäjä, joka on opiskellut sekä musiikkia että oikeustiedettä. Kalima asuu Berliinissä, ja hän on toiminut vapaana kitaristina ja säveltäjänä vuodesta 2000 lähtien.[1]

Ura

Kalima aloitti pianotunnit 6-vuotiaana mutta vaihtoi soittimekseen kitaran 11-vuotiaana. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1993 ja valmistui vuonna 2000 oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta, jossa hänen isänsä, entinen kansanedustaja Kai Kalima työskenteli finanssioikeuden professorina. Kalima on opiskellut kitaransoittoa Sibelius-Akatemiassa Raoul Björkenheimin johdolla ja Berliinissä Hans Eisler Conservatoryssa John Schröderin johdolla. Berliinissä hän suoritti Diplom Instrumentalist -diplomin 2001 ja valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi 2003.[1]

Klima Kalima -trio, jossa Kaliman lisäksi soittavat basisti Oliver Potratz ja rumpali Olli Steidle, voitti helmikuussa 2008 Neuen Deutschen Jazzpreis Mannheim -jazzpalkinnon. Palkinnon suuruus oli 10 000 euroa, ja sitä tavoitteli 175 saksalaista jazzyhtyettä.[2]

Kalle Kalima & K-18 sai vuoden jazzalbumi Emma-palkinnon levyllään Out to Lynch keväällä 2013.[1] K-18-yhtyeessä soittavat Kalle Kaliman lisäksi saksofonisti Mikko Innanen, basisti Teppo Hauta-aho ja harmonikkaa soittava Veli Kujala.

Levytyksiä

  • Momentum Impakto: Haw Haw (2000)
  • Kalima Trio with Marc Ducret: Hippycone (2000)
  • Nuijamiehet: Nuijamiehet (2000)
  • Johnny La Marama: Johnny La Marama (2003)
  • Soi: Pehmeä (2003)
  • Momentum Impakto: Hyvä bändi livenä (2003)
  • Klima Kalima: Helsinki on my mind (2004)
  • Bica Klammer Kalima: A chama do sol (2005)
  • Soi: Koiperhonen (2005)
  • Johnny La Marama: ...Fire! (2005)
  • Jazz Parasites: Very early (2005)
  • Klima Kalima: Chasing Yellow (2007)
  • Johnny La Marama: Bicycle Revolution (2009)
  • Kalle Kalima Pentasonic: Iris In Trance (2009)
  • Kalle Kalima & K-18: Some Kubricks of Blood (2009)
  • Klima Kalima: Loru (2010)
  • Kalle Kalima & K-18: Out of Lynch (2012)
  • Kalle Kalima: High Noon (2016)

Lähteet

  1. a b c Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 298–299. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Helsingin Sanomat 19.2.2008.lähde tarkemmin?

Aiheesta muualla

  • Kalle Kaliman kotisivut
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Puola
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • IdRef
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.