Heimo Riihimäki

Lasipalatsi.

Heimo Ilmari Riihimäki (17. tammikuuta 1907 Helsinki – 17. marraskuuta 1962) oli suomalainen arkkitehti ja taidemaalari. Riihimäen tunnetuin suunnittelutyö arkkitehtina oli hänen yhdessä Viljo Revellin ja Niilo Kokon kanssa Helsingin ydinkeskustaan ideoima ja suunnittelema Lasipalatsi, joka oli tarkoitettu tilapäiseksi rakennukseksi mutta tuli edustamaan Helsingin 1930-luvun funkkista, kun sen purku-uhka aikoinaan väistyi julkisen keskustelun ja asiantuntijoiden näkemysten ansiosta.

Riihimäen vanhemmat olivat junan pakkamestari Juho Riihimäki ja Aino Maria o.s. Kreula. Hänen puolisonsa oli lausuntataiteilija Kastehelmi Karjalainen.

Riihimäki toimi Kotkan kaupunginarkkitehtina 1940–1947, Kupittaan Savi Oy:n taiteellisena johtajana 1948–1949, Turun kaupungin rakennustarkastajana vuodesta 1949. Hänen ensimmäinen näyttelynsä oli Turussa 1946. Hän osallistui moniin näyttelyihin 1940-luvulta alkaen. Muistonäyttely oli 1970 Wäinö Aaltosen museossa, syntymän satavuotisnäyttely Lasipalatsin näyttelytilassa 2007.

Vastakohtana arkkitehtuurin funktionalismille taiteilijanuran tuotantoa leimasivat kolorismi ja ekspressiivisyys. 1950-luvun lopulla hän alkoi kokeilla litografiaa. Näiden töiden kuolemanaiheen taustalla oli sairastuminen leukemiaan. Vuoden 2007 näyttely Lasipalatsissa oli koottu juuri näistä viimeisten vuosien töistä. Näyttelyn kuratoi Riihimäen sisarenpoika taiteilija Kimmo Sarje.

Lähteet

  • Kuvataiteilijamatrikkeli
  • Jukka Yli-Lassila: Lasipalatsin arkkitehti palasi kotiin. Helsingin Sanomat 6.4.2007 s. C4

Aiheesta muualla

  • Kimmo Sarje: Heimo Riihimäki. Tiede & edistys 3/2004
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Taiteenala
  • ULAN
Henkilöt
  • Kansallisbiografia
  • Biografiasampo