DNA-viivakoodaus

Kuvassa on kolme eri lepakon alalajia, joista kussakin viihtyy erilainen loinen. Loiset ja siten myös lepakot voidaan erottaa toisistaan loisten DNA-viivakoodien avulla. Vasemmalla olevat värikkäät raidalliset jonot kuvaavat kunkin loisen DNA:ta.
Jouluruoan DNA-viivakoodausta.

DNA-viivakoodaus on geeniteknologian menetelmä, jossa lajin perimästä etsitään emäsjono eli pätkä DNA:ta, joka on kyseiselle lajille mahdollisimman ainutlaatuinen ja vaihtelee mahdollisimman vähän lajin eri yksilöiden välillä. Näin löytynyt DNA-viivakoodi toimii tuntomerkkinä, joka helpottaa lajin tunnistamista. Idea esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja se on verrattavissa kaupan tuotteissa oleviin viivakoodeihin, jotka ovat yhtä lailla ainutlaatuisia eri tuotteiden välillä. DNA-viivakoodauksesta on apua etenkin sellaisten lajien erottamisessa toisistaan, jotka eivät eroa ulkonäöltään.[1]

Eläimillä DNA-viivakoodiksi sopii yleensä hyvin mitokondriaalisessa DNA:ssa sijaitseva osa sytokromi-oksidaasi-1-geenistä (COI), kasveilla viherhiukkasessa sijaitsevien maturaasi-K:n (matK) ja rubiscon (rbcL) yhdistelmä ja sienillä tuman DNA:ssa sijaitseva tilke-DNA-alue.[2]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ DNA-VIIVAKOODAUS FinBOL. Viitattu 2.5.2023.
  2. ↑ DNA-viivakoodaus sopii hyvin eläin- ja kasvilajien tunnistamiseen Kehittyvä Elintarvike. 28.2.2017. Viitattu 2.5.2023.

Aiheesta muualla

  • Molekulaariset lajintunnistusmenetelmät mullistavat ekologista tutkimusta Natura. 8.12.2022.