Alpo Aaltokoski

Alpo Tapio Aaltokoski[1] (s. 8. syyskuuta 1958 Pyhäjärvi)[2] on suomalainen palkittu tanssitaiteilija ja koreografi. Hän on Alpo Aaltokoski Companyn taiteellinen johtaja. Aaltokoski oli tanssitaiteen taiteilijaprofessori Teatterikorkeakoulussa vuosina 2003–2008.[3]

Joulukuussa 2013 Aaltokoskelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.[1] Hän on myös yksi tanssitaiteen valtionpalkinnolla vuonna 1999 palkitun Nomadi-tuotannon perustajajäsenistä.[4] Vuonna 1998 Aaltokoski sai Pro Dance -palkinnon.[2]

Ura

Vuosina 1976–1977 Aaltokoski opiskeli nuoriso-ohjaajaksi, vuosina 1980–1982 nuoriso-kulttuurisihteeriksi ja vuosina 1983–1985 perheterapeutiksi. Hän suoritti vuosina 1977–1985 erityispedagogiikan, kasvatustieteen, sosiaalipsykologian, psykologian ja tiedotusopin opintoja Jyväskylän, Tampereen ja Helsingin yliopistossa. Vuosina 1987–1991 Aaltokoski opiskeli Teatterikorkeakoulussa valmistuen tanssitaiteen maisteriksi.[2]

Ennen tanssijan uraa Aaltokoski työskenteli Helsingin kaupungin lastensuojelun vastaavana hoitajana vuosina 1982–1986. Vuosina 1991–1993 ja 1996–2003 hän oli freelancekoreografi-tanssija. Aaltokoski työskenteli Teatterikorkeakoulun tuntiopettajana vuosina 1992–2003 ja apulaisprofessorina 1994–1995. Hän on ollut Suomen Tanssitaiteilijain Liiton sekä Tanssin Tiedotuskeskuksen hallituksen jäsen.[3]

Henkilökohtaisen taiteellisen uransa rinnalla Aaltokoski on toiminut laaja-alaisesti ja monipuolisesti taiteenalansa parissa muun muassa koreografian professorina, pedagogina Suomessa ja ulkomailla sekä kulttuuri- ja taidepoliittisena vaikuttajana. Aaltokoski toimi Täydenkuun Tanssit -festivaalin taiteellisena johtajana vuosina 1995–1998 ja 2010–2012.[5]

Aaltokoskelle on myönnetty valtion taiteilija-apurahan vuosina 1994 ja 1998 kolmevuotisena ja vuosina 2001 ja 2009 viisivuotisena.[2]

Koreografioita

Aaltokoski on luonut kymmeniä teoksia, joita on esitetty useissa Euroopan maissa sekä Etelä-Koreassa, Pohjois-, Väli- ja Etelä-Amerikassa ja Seychelleillä.[3] Niistä kiitetyimpiäkenen mukaan? ovat muun muassa De Una Semilla (1995), Deep (2000), Yönvartija (1992, 2001, 2008), Lupauksia (2000), Sahara (2002), Pyörteitä (2011) ja Kancheli-trilogia, johon kuuluvat teokset Eilisen jälkeen (2008), Huominen (2010) ja Rukoilijat (2012). Aaltokoski on tehnyt myös koreografian tanssielokuvaan Vertebra (2003), jossa hän myös tanssi.[3]

  • 1988 Päästä!
  • 1992 Kuppien kuningatar
  • 1992 Yönvartija
  • 1995 De Una Semilla (myös tanssi)
  • 1998 Sykli
  • 2000 Lupauksia (myös tanssi)
  • 2000 Deep (myös tanssi)
  • 2001 Yönvartija – seitsemän sielun vaellus (2001)
  • 2002 Sahara
  • 2005 Lucid Dreaming
  • 2006 Yksi päivä ja yksi yö
  • 2008 Eilisen jälkeen
  • 2009 Tärkeintä on olla
  • 2010 Together
  • 2011 Pyörteitä
  • 2012 Trilogia
  • 2013 Faux
  • 2014 Metamorphosis
  • 2016 Navigation (myös tanssi)

Lähde[3]

Lähteet

  1. a b Pro Finlandia Kari Hotakaiselle, Iiro Rantalalle ja J. Karjalaiselle Yle Uutiset. 3.12.2013. Viitattu 3.12.2013.
  2. a b c d Ansioluettelo Alpo Aaltokoski Company. Arkistoitu 12.9.2015. Viitattu 11.8.2015.
  3. a b c d e Kuka kukin on 2015, s. 20. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0.
  4. Nomadi-tuotanto Tanka – suomalaisen tanssin tietokanta. Arkistoitu 6.12.2013. Viitattu 3.12.2013.
  5. Alpo Aaltokoski Alpo Aaltokoski Company. Viitattu 3.12.2013.

Aiheesta muualla

  • Alpo Aaltokoski Company
  • Ylen Areena: Koreografi Alpo Aaltokoski
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Yhdysvallat