Aimo Mustonen

Aimo Mustonen

Aimo Mainio Mustonen (15. tammikuuta 1909 Tampere – 5. syyskuuta 1994 Klaukkala[1]) oli mainospäällikkö, joka on tullut tunnetuksi Sillanpään marssilaulun säveltäjänä.

Frans Eemil Sillanpää kirjoitti Marssilaulun Talvisodan alla alun perin melodiaan ”Minä Matti olen tästä maailmasta”. Reino Palmroth, joka tunnetaan myös nimimerkeillä ”Reino Hirviseppä” ja ”Palle” huomasi, että teksti ansaitsee arvoisensa melodian, koska siinä on iskuvoimaa. Hän pani pikavauhtia toimeen sävellyskilpailun, jonka tulokset voitiin julkistaa jo kahden viikon kuluttua. Voittaja oli yleisölle tuntematon Aimo Mustonen, joka päihitti monta maineikasta säveltäjää. Voittajan valinneeseen raatiin kuului itse Sillanpään lisäksi myös kirjailija ja kansatieteilijä Sakari Pälsi.

Sillanpään marssilaulusta tuli todellinen iskusävelmä, jonka tahdissa Suomen sotilaat marssivat puolustusasemiin. Puolustusvoimien johto arvioi myöhemmin, että Marssilaulu vastasi Talvi- ja Jatkosodan taisteluhengen ylläpitäjänä vähintään yhtä divisioonaa.

Mustonen on haudattu Nurmijärven hautausmaalle.[2]


Lähteet

  • www.meteli.net
  • Panu Rajalan kotisivut

Viitteet

  1. Nurmijärveläissäveltäjät historiallisessa konsertissa[vanhentunut linkki]
  2. Nurmijärven hautausmaa BillionGraves. Viitattu 7.12.2023.

Aiheesta muualla

  • Aimo Mustosen sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Taiteenala
  • MusicBrainz
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.